Hiljaiseloa ollut taas. Liikaa iknowthat, ei blogia näin pidetä.. Nyt ois hirveen kiva vaan sanoa, että kun ei ole ollut mistä kirjottaa ja elämä on ollut tasapaksua puurtamista ja rauhallista ja mukavaa ja jeejee. Ei. Kirjoitettavaa ois paljon, hyvää ja huonoa, enimmäkseen huonoa tottakai, aikaa taas ei ole kirjoittaa sitä kaikkea, enkä edes osaa pukea sanoiksi sitä kaikkea. Nyt tää tytsy kuitenkin lupaa (taas) aktivoitua myös tämän suhteen, ehkä se omakin pääkoppa siitä vielä joskus selkiytyy kun saa jotain ajatuksia paperille(koneelle whatever). Palaan menneisiin tapahtumiin varmasti myöhemmissä kirjoituksissa , nyt haluan kuitenkin keskittyä nykyhetkeen, eli siihen kun on käytetty plan a, b ja c ja otetaan käyttöön plan ö!
Tönö on siis myynnissä, ulosoton kautta huutokaupalla, tämähän ei tullut itselleni yllätyksenä ja olin jo oman perseeni pelastanut sillä, että ompahan ainakin puolenvuoden irtisanomisaika eli no panic, ulosotto myös ilmoitti, että he eivät aio irtisanoa vuokrasopimusta, vaan se jää mahdollisen uuden omistajan huoleksi. Thank god, kukaan ei oo niin hullu, että tän tönö ostaisi ainakaan sillä hinnalla mitä pankki tästä tulee haluamaan! Elelin siis rauhassa, kattelin hissukseen uutta tönöä meille, sellanen kunnon zen-vaihde päällä et no panic kaikes rauhas ollaan vaa ja hengaillaan. Sitten koitti sunnuntai päivä... Synkkä ja myrskyinen tottakai, kuinkas muutenkaan. Istuin tässä (tai siis toisessa huoneessa, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin) koneen ääressä, pohdin jopa kirjoittavani teille rakkaat lukijat jonkun pienoisen tiivistelmän tästä zen-elämänjaksosta ja siitä kuinka aion aloittaa uuden rauhallisen elämän ja plaaplaa, tässä vaiheessa kohtalo puuttui peliin. Palaneenkäryä. Kirjaimellisesti... Haiseeko patteri? Eeei, ei tule pattereista.. Tuhkakuppi ulkona? Eei, ei sekään. Uskollisesti ravasin ympäri kämppää, ei löydy kohdetta ja ajattelin jo vertauskuvallisen palaneenkäryn tunkevan nenääni. Sitten se tapahtui -ZUP- kone sammui, telkkari sammui, laturi lopetti toimintansa ja palaneen käry loppui. Jaa. Sulakekaapista selvisi, että koko alakerran pistorasiat (pois luettuna keittiö, wc ja eteinen) sanoi sopimuksen irti. Pienen tutkimisen jälkeen huomasin, että yksi pistorasia oli liki sulanut ja sulattanut sitten myös jatkojohtoa, ei muutakun piuhat irti ja sulakkeet takas päälle, mutta eipäs tapahtunutkaan enää mitään, koko alakerran pistorasiat siis olivat päättäneet lopullisesti irtisanoa itsensä. Greaaat! Siihen loppui zen-vaihe. Ei sitä pitkään kestänytkään, muutamat kiroomiset viestillä kaverille ja puhelimella tori.fi auki ja periaatteella ”mikä tahansa asunto mihin pääsen nopeesti tai mielummin heti”. Töihinkin piti lähteä, siinä matkalla raapustin varmaan kymmenkunta epätoivoista asuntohakemusta ja olin täysin varma, että ei tästä kyllä niin vain asap mihinkään lähdetä. Vastauksia kuitenkin alkoi tulemaan, ensin yhdestä, sitten toisesta ja yhtäkkiä huomasin sopineeni molemmat vapaapäivät täyteen asuntonäyttöjä! Kaikki asunnot ovat heti vapaita, muuttaa saa vaikka heti. Se siitä rauhasta ja relax asunnon etsimisestä.
Työpäivät kuluivat ja pääsin kotiin, todellisuus iski jälleen. Hitto, mulla ei oikeasti toimi telkkari, tietokone eikä perk... saa edes puhelinta lataukseen olkkariin. Vohvelit tulille ja samalla pikainen järjestyksen vaihto, tietokonepöytä keittiön viereiseen välitilaan ja jatkojohdoilla virtaa, tadaa, mulla oli uusi tietokonepiste! Ruma ku mikä, ahdas ku mikä, mutta onpahan musiikkia ja netti. Sitten lisää ahaa-elämyksiä, tosiaan jos kaikki menee hyvin niin mä muuttaisin tällä viikolla! Helvetti, se siitä rauhassa touhuilusta ja pohtimisesta ja pakkailusta.. Ja mistä mä saan muuttoauton! No, ensinnäkin piti niellä ylpeytensä, tää typyhän lähti tossa kolme vuotta sitten Hyvinkäältä dramaattisesti ovet paukkuen saatesanoilla ”Ikinä en tänne palaa! En mistään hinnasta!”, well, arvatkaapa missä suurinosa näistä asunnoista sijaitsee? Yeeep, hyvingecity täältä tullaan again! Eli faceen nöyrä ilmoitus ”tuli koti-ikävä, muutan ehkäpä vkl aikana Hyvinkäälle, muttoapua enivan?” ja taas mulle naurettiin. Ihme kyllä mulla näköjään on kuitenkin vielä kavereita. Ei mennyt montaa minuuttia kun oli muuttoauto, kuski ja kantoapu saatu (thanks, olette rakkaita <3), on tämä some-elämä ihmeellistä... Muutama vanha tuttu Hyvinkään ajoilta jopa tuntui innostuvan siitä, että palaan takaisin hämmentämään Hyvinkää hoodeja.
Nyt tuli taas vähän hypittyä nopeasti asioiden yli. Palataan tuohon facebook päivitykseen. Ensimmäiset kommentit tietysti olivat ”wou mihin sä muutat ja tälläsel varotusajalla??” mitäs muuta tohon vastaamaan kun ”emmää oikeestaa tiiä viel mihin muutan mut viikonloppuna aattelin muuttaa!”, jälleen kuulin olevani sama vanha minä. No, totta, pitkästä aikaa tuntuu siltä, että olen löytänyt taas itseni. Olen täynnä energiaa ja intoa. Yksinäisyys ei ole enää ahdistavaa ja rintaa pusertavaa ja alleen murskaavaa. Tää on itseasiassa aika helvetin jees. Enkä mä ole yksin, mulla on elämässä muutama ihminen, jotka kerta toisensa jälkeen osoittavat, miksi ansaitsevat olla elämässäni. Se on nyt siis päätetty, mä muutan viikonloppuna, asuntoahan mulla ei vielä virallisesti ole, mutta ne jotka tuntee, tietää, että kun mä jotain päätän niin asiahan on sitten jämpti.
Viimeaikaiset tapahtumat on muutenkin pistänyt miettimään elämää (palaan siis näihin asioihin jossain muussa kirjoituksessa, ei jaksa kaikkea ymppää samaan, olkoot tämä tälläinen hehkutus tsemppaus jeejee rokrok kirjoitus), elämäntapamuutoksia olen miettinyt ja harkinnut ja pohtinut, nyt tuntuu, että tämä pikku sähkövika ja siitä alkanut muutosvyöry on loistava tilaisuus aloittaa se new life. Tähän voisin luvata ummet ja lammet terveellisistä elämäntavoista ja kuntoilusta ja kaikkea muuta shittiä, mutta nyt mietin ihan muita asioita. Uudessa elämässä lupaan keskittyä enemmän itseeni, haluan jälleen olla sinut itseni kanssa. Kaikki parisuhde soopa saa unohtua, haluan oppia viettämään enemmän laatuaikaa itseni, koirieni sekä tottakai rakkaan tyttäreni kanssa. Haluan meille sen oikean tasaisen arjen tämän hetkisen epäämääräisen viipotuksen sijaan. Haluan meille Kodin, isolla Koolla, jossa viihdymme. Haluan lopettaa turhien märehtimisen ja alkaa taas elämään. Työkuviot näyttää kerrankin oikeasti hyvältä, koirien harrastukset näyttää hyvältä (meillä on Puffin kanssa eka koe muutaman viikon päästä!) ja nyt vielä jos nämä asuntokuviot järjestyy niin hittoako tässä murehtimaan! Mua ei ole luotu siihen tasapaksuun rauhalliseen zen-elämään, mutta silti olen ansainnut hyvän elämän omilla ehdoilla ja säännöillä. Niinkuin me kaikki.
